Tarinoita Etelä-Karjalasta

Reilu vuosi sitten aloimme kerätä tarinoita eteläkarjalaisiin paikkoihin liittyen. Pyysimme ihmisiä lähettämään meille tarinoita ja saimmekin niitä mukavasti: lähetettyjä tarinoita kertyi noin 50. Lisäksi tapasimme ihmisiä, vierailimme mielenkiintoisten nähtävyyksien luona ja kävimme kouluissa. Tarinoita kertyi viime talven aikana yhteensä noin 300. Lämmin kiitos kaikille tarinankeruussa monin eri tavoin auttaneille: tarinansa meille lähettäneille, haastatteluja antaneille, kertomuksia kirjoittaneille koululaisille ja Etelä-Karjalan mielenkiintoisissa kohteissa meitä opastaneille. Jokainen kerätty tarina on arvokas ja tärkeä.

Nyt Maaseudun merkkipaalut -hankkeen lopputulos, "Tarinoita Etelä-Karjalasta"-kirja on julkaistu. Teos löytyy sähköisenä netistä ja paperiversiota voi tilata sähköpostitse Etelä-Karjala-instituutista (etela-karjala-insituutti(ät)lut.fi).

Kirjaan on koottu 30 tarinaa kaikkien kolmensadan tarinan joukosta. Tarinat valittiin sillä perusteella, että ne edustavat mahdollisimman kattavasti eri aikakausia, tapahtumia ja teemoja. Lisäksi tärkeää oli saada mukaan koko Etelä-Karjalan alue: kirjassa on mukana tarinoita kaikista Etelä-Karjalan kunnista. 

Kirjan tarinoista osa on tuttuja, osa hieman tuntemattomampia. Mukana on esimerkiksi kummitusjuttuja, nuoruusmuistoja ja kansantarinoita. Yhteistä kaikille tarinoille on se, että ne liittyvät johonkin mielenkiintoiseen paikkaan. 

Monta mielenkiintoista tarinaa jäi tämän teoksen ulkopuolelle. Kaikki niistä sisältävät arvokasta tietoa kertomusmuodossa ja kaikki tarinat ovat meillä tallessa. Osa julkaisun ulkopuolisista tarinoita löytyy tästä blogista. Etelä-Karjala-instituutin nettisivuille on pian tulossa listaus kaikista hankkeen aikana kerätyistä tarinoista, jotta tietoa tarinoista on helppo löytää jatkossakin. Maaseudun merkkipaalut-hankkeen aikana tarinoita ei kerätty arkistoon pölyttymään, vaan niitä on tarkoitus saada käyttöön monin eri tavoin. Ensimmäisen kerran tarinoita herätettiin henkiin viime viikolla perjantaina 3.11. Lappeenrannan teknillisen yliopiston Tieteen illassa, kun teatteriryhmä "Petroli" esitti pieniä tarinanäytelmiä, joissa käytettiin hyväksi nimenomaan näitä keräämiemme tarinoita.

Tarinat ovat ikivanha tapa siirtää jakaa tietoa ja kokemuksia. Toivottavasti me kaikki muistamme jatkossakin kerätä talteen arkisia kokemuksia, arjen pieniä tarinoita. Näin arvokasta tietoa kulttuurista ja eletystä elämästä siirtyy eteenpäin ja jatkaa elämäänsä.

Tarinankeruun päättyminen

Maaseudun merkkipaalut -hankkeen tarinankeruu on nyt saatu päätökseen, kiitos kaikille meitä keruussa auttaneille! Tarinoita kertyi yhteensä noin 350, joten paljon arvokasta tietoa eteläkarjalaisesta kulttuuriperinteestä on tallessa. Tarinoista noin kolmannes kertyi meille lähetetyistä sekä ihmisiä tapaamalla kerätyistä tarinoista, reilu puolet tarinoista on kirjallisuudesta ja lopun aineiston muodostaa koululaisten kirjoittamat tarinat.



Tästä blogista on mahdollista lukea joitain esimerkkejä niistä tarinoista, joita tämän hankkeen aikana olemme saaneet kasaan. Lisää tarinoita blogiin on vielä tulossa.



Tarinoita kerättiin monin eri tavoin. Ihmiset ovat lähettäneet meille muistojaan ja vinkanneet mielenkiintoisista kohteista. Olemme myös olleet yhteyksissä tarinoitsijoihin: hankkeen puitteissa on tavattu sekä haastateltu eteläkarjalaisia tarinoista kiinnostuneita. Neljä koululuokkaa on ollut mukana kirjoittamassa tarinoitaan. Lisäksi paikallishistoriaan liittyvää kirjallisuutta lukemalla on löytänyt monia kertomuksia.

Tarinoita kertyi useilta eri elämänalueilta ja ei aikakausilta. Jollekin muistoja saattaa herättää kylän lähikauppa, toiselle tehtaan piippu ja kolmannelle pellon reuna. Nämä kaikki ovat arvokkaita muistoja ja kertomisen arvoisia tarinoita.



Tarinankeruu on ollut antoisaa itsellenikin Maaseudun merkkipaalut -hankkeessa työskennelleenä. Eteläkarjalaisena olen tämän hankkeen kautta oppinut paljon uutta tutuista paikoista sekä samalla löytänyt monia uusia ja kiinnostavia kohteita lähiympäristöstäni. Uusia asioita nähdäkseen ja kiinnostavia tarinoita kuullakseen ei välttämättä tarvitse matkata kauas, vaan niitä voi kohdata yllättävänkin läheltä.

Etelä-Karjala on täynnä mielenkiintoisia matkailukohteita, joissa välttämättä paikalliset itse eivät ole käyneet ehkä ikinä tai ainakaan aikoihin. Saimaan kanava, tuulimyllyt, vanhat huvilat ja hovit, paikallismuseot, säräpirtti, jalokivikylä, kummakivi, Haukkavuori ja Imatrankoski ovat joitain esimerkkejä maakunnan nähtävyyksistä. Myös monet hyvin arkisilta tuntuvat kohteet kuten lähimetsä tai paikallinen tori voivat herätä tarinoiden avulla henkiin ja toisaalta olla hyvinkin eksoottisia nähtävyyksiä kauempaa matkaajalle. Maaseudun merkkipaalut -hanke osaltaan on pyrkinyt nostamaan näitä arkisia nähtävyyksiä esille. Hankkeen tuotoksena julkaistaan tarinaopas, johon maakunnan mielenkiintoisia tarinoita kootaan yhteen.


Heini Kähkönen






Kuvat ovat tarinankeruun aikana ottamiani. Ensimmäisessä peltoja Joutsenon Konnunsuolla, toisessa Parikkalan kirkko, kolmannessa Imatran Kaukopään tehdas Ruokolahden Salosaaresta katsottuna ja viimeisenä näkymä Luumäen Kannuskoskelta.

Muistele-iltapäivä Kannuskoskella

Tarinat ja muistot voivat parhaimmillaan herättää paikkoja henkiin ja kertoa menneistä ajoista ainutlaatuisella ihmisläheisellä tavalla, johon pelkät vuosiluvut ja historialliset faktat eivät kykene. Tarinoiden tallentaminen ja niiden jakaminen on tässä mielessä erittäin tärkeää. Näissä merkeissä Luumäen Kannuskoskella kokoonnuttiin muistelemaan menneitä kylän seurantalolle sunnuntaina 26.2. Sain olla mukana tapahtumassa kuuntelemassa muisteluja kannuskoskelaisten elämästä entisaikaan.

Esille nousi monenlaisia kiinnostavia kertomuksia. Ensin käytiin läpi tietoja historiasta: kuinka Kannuskoski sai alkunsa ja mistä kylän nimi tulee. Hiljalleen osallistujat alkoivat tarinoida omia muistikuviaan, erityisesti sota-ajat ja teollisuuden kukoistuskausi nostivat mieleen kertomuksia. Puun uitto ”väliväylää” pitkin, vanhan tehtaan purkaminen, tehdaskylän vilkas elämä useine kauppoine ja kouluineen, kesätyöt suotyömaalla, tarinat venäläisistä sotavangeista sekä sattumukset tansseissa ja muissa huvituksissa olivat eräitä tarinoiden aiheita.

Tilaisuuden järjestivät Kannuskosken kyläyhdistys ja Kannuskosken Martat. Yhteinen muistelutilaisuus on hyvä tapa palauttaa mieleen vanhoja muistoja entisajan elämästä kotiseuduilla. Samalla tilaisuus tarjoaa mahdollisuuden nuoremmille ja muualta alueelle muuttaneille kuulla siitä, kuinka paikkakunnalla ennen elettiin. Pienet, arkiset tarinat kuvaavat kunkin alueen historian merkkipaaluja elävästi. Kun muistoja on jakamassa useampi henkilö, erään kertoma muistelma saattaa herättää toisessakin halun kertoa oman tarinansa samaan tapahtumaan liittyen. Näin tarinoita kerääntyy lisää ja monipuolisemmin kuin ihmisen muistellessa yksin. Kannuskosken Muistele-iltapäivässä mukana oli myös Marttojen Uittokuva-valokunäyttely. Vanhat valokuvat osaltaan herättävät muistoja ja auttavat tarinoiden kertojaa. Toivottavasti muutkin kyläyhdistykset ja vastaavat tahot innostuvat keräämään alueen ihmisiä yhteen tarinoimaan ja muistelemaan. Tällä tavoin on mahdollista koota ainutlaatuista tietoa alueen arkipäiväisestä menneisyydestä.

Tapahtumapaikkana olleen seurantalon paikalla on ennen ollut tanssilava, jonka sattumuksista tilaisuudessa nousi myös esille tarinoita.

Työharjoittelijan kokemuksia ja ajatuksia

Sain tilaisuuden tutustua Maaseudun merkkipaalut -hankkeeseen pariviikkoisen työharjoitteluni puitteissa. Kävin kyselemässä paikkoihin liittyviä tarinoita Lappeenrannassa, sekä keskustassa että maaseutumaisemissa Vainikkalassa ja Kasukkalassa.

Etukäteen pohdiskelin, että osaanko haastatella, osaanko toimia ”tutkijan ottein”, saanko ihmiset ”haastamaan”. Välittömästi sain todeta, että Etelä-Karjalassa ihmisten on helppo puhua keskenään. Kertomuksia, tarinoita ja oman elämän käänteitä kerrotaan mielellään ja tunnelma on leppoisa, vaikka haastattelutilanteesta onkin kyse.

Noiden mielenkiintoisten tapaamisten antina löytyi lukuisia hienoja tarinoita. Sain kuulla myös itselleni tutuista paikoista ennen kuulemattomia tietoja ja paikat saivat uudenlaisen elämän. Esimerkiksi Vainikkalan Telkjärvi, lapsuudestani tuttu, mutta nimi vain on ollut nimi muiden paikannimien joukossa. Nyt kuulin tarinan: ”Mies oli metsätöissä toisella puolella järveä. Hän löi kirveellä jalkaansa ja telkki yli järven kotiinsa. Siitä tuli järvelle nimeksi Telkjärvi.”

Monet kuulemistani tarinoista tulivat työpäivän jälkeen kotiini – jopa uniin. Paikallisen historian tietoni yhdistyivät tarinoihin ja joidenkin asioiden ymmärtäminen helpottui, kun paikat alkoivat elää. Meille kaikille on tärkeää tietää mistä tulemme, missä ovat juuremme. Kerrottu tarina auttaa myös tuon tietoisuuden saavuttamisessa. Tarinat herättävät meissä monenlaisia tunteita, antavat elämyksiä, viihdyttävät. Ovatko ne totta vai tarua, ken tietää?

Mietiskelin työni lomassa myös tutkijan ja haastattelijan työtä noin yleisesti: jos on entuudestaan liian tuttu ympäristö ja tutut henkilöt, niin haittaako se ammattimaista suhtautumista työhön (onko tunteilu sallittua)? Ajattelenko liian suppeasti, rajaanko tarinoiden keräämisen helposti vain historiallisiin tapahtumiin? Pitäisi pystyä olemaan mieli avoinna kaikelle...

Oman harjoitteluni aikana paneuduin nimenomaan jollakin tavalla itselleni tuttuihin asioihin, koska se oli ajallisesti järkevää. Muutoin olisi käsittääkseni pitänyt etukäteen selvittää ainakin pääasiat paikkakunnasta ja sen historiasta ja sitten vasta ryhtyä haastattelutyöhön. Joka tapauksessa tarinoiden kerääminen ja tallentaminen on erittäin tärkeää meille kaikille. Onneksi ihmiset suhtautuvat myönteisesti tällaiseen hankkeeseen ja kertovat ilomielin omat tarinansa. Myös keruutyö on mielenkiintoista ja mukaansa tempaavaa.

Aivan kuten valokuvien merkitys kasvaa, kun niihin liitetään teksti, samoin paikka on ensin vain piste kartalla, mutta kun siihen liitetään tarina, sen arvo nousee. Telkjärven siltaa pitkin ajaessa saan nykyään hymyn huulilleni, kun ajattelen jonkun järvellä telkkineen (loikkineen). Sen ikivanhan tapahtuman voi melkein nähdä vieläkin!


Aija Tikka

Rakkaudesta Imatraan

Imatralla kerättiin tämän vuoden Imatra-päivään liittyen tarinoita teemalla "Rakkaudesta Imatraan". Alkuvuodesta 2011 käynnistyneessä tarinankeruussa kerättiin positiivisia ajatuksia, muistoja ja tunnelmia liittyen Imatraan. Tekstejä luettiin ja teemoiteltiin ja niistä tehtiin tauluja. Tauluista koottiin taidenäyttely, joka oli Imatra-päivänä näytilla Imatrankoskella pankin ikkunassa ja sen jälkeen kiersi ympäri Imatraa.



"Rakkaudesta Imatraan"-hankkeessa tarinoiden pääteemoiksi nousivat luonto ja erityisesti Vuoksi ja Imatrankoski, ihmisten ystävällisyys ja sosiaalisuus, Imatran teollistuminen, muistot lapsuudesta ja usealle palaaminen juurilleen Etelä-Karjalaan, Imatran kirkot, Valtionhotelli sekä muistot Imatran ajoista.

Esimerkkejä eteläkarjalaisista tarinoista

Eteläkarjalaisia tarinoita on kerrottu ja kerätty paljon ennenkin. Monia tarinoita on kirjoitettu kirjojen kansien väliin. Esimerkiksi Pertti Vuori on koonnut joutsenolaisia tarinoita Tulentallojain tarinoita -julkaisuihinsa ja Sulo Siitonen keräsi tarinoita Ruokolahdelta omiin kirjoihinsa.

Ihmisten kertomia tarinoita Etelä-Karjalasta on myös mahdollista lukea internetistä. Joitain tarinaesimerkkejä löytyy kaupunkien ja kylien kotisivuilta. Imatran kaupungin sivuilla ”Minun Imatrani” -kohdassa voi lukea imatralaisten tarinoita Imatralta. Parikkalaisen Kirjavala-Kesusmaan kylän kotisivujen historiaosiossa on esillä tarinoita kaupoista ja Maironiemenpirusta. Taipalsaarelaisen Vehkataipaleen kylän sivuille on koottu Vehkataipaleen kylän historiaa Helka Kuisman kertomana.

Tarinat elävöittävät eteläkarjalaisuutta

Tarinat ovat ikivanha tapa kertoa siitä, mikä on yhteistä ja jaettua. Tarinoiden avulla jäsennetään, uusitaan ja siirretään kollektiivista identiteettiä sukupolvilta toiselle. Niiden käyttö on luonnollinen tapa ymmärtää ja selittää elämää. Tarinat koskettavat ja ne auttavat oivaltamaan. Tarinoiden kautta ihmiset ovat kautta aikojen jäsentäneet mennyttä ja tulevaa. Paikkojen ja ihmisten muuttuessa tarinat pysyvät.

Etelä-Karjala-instituutin Maaseudun merkkipaalut -hankkeessa kerätään, dokumentoidaan ja analysoidaan eteläkarjalaista ja karjalaista kulttuuriperintöä. Keräämme Etelä-Karjalan paikkoihin liittyviä tarinoita. Tarinoiden avulla on mahdollista hahmottaa eteläkarjalaista identiteettiä sekä sitä mitkä paikat ja kertomukset luovat maakunnalle sen omat erityispiirteensä. Tarinat nostavat esille mielenkiintoisia kohteita ja ne mahdollistavat uusien asioiden löytämisen omasta tutusta elinympäristöstä. Hankkeen tavoitteena on tallentaa erityisesti maaseudun kulttuuriperintöä.

Tarinoiden myötä Etelä-Karjalaa voidaan esitellä myös muille. Tarinat avaavat alueelle tuleville matkailijoille karjalaisuutta sekä eteläkarjalaista kulttuuria. Matkailuyrittäjät voivat tarinoiden kautta löytää tuoreita tapoja kertoa tuotteestaan. Tarinoiden myötä matkailija löytää uusia kohteita.

Jos sinulla on jokin eteläkarjalaiseen paikkaan kertova tarina, voit kertoa siitä meille. Tarina voi olla vanha tai uusi, omakohtainen kokemus tai joltakin kuultu kertomus mielenkiintoisesta paikasta. Kiinnostuksemme kohteena ovat kaikenikäisten ihmisten tarinat.

Hyvä tarina kertoo mielenkiintoisen tapahtuman, joka on sattunut jossain tietyssä paikassa. Tarina voi olla jokin muisto Saimaan rannalta, hauska sattumus kylältäsi, kertomus lapsuuden leikkipaikasta tai muuten vain mukava hetki, johon liittyy paikan tunnelma. Meitä kiinnostavat myös ruokaan liittyvät tarinat ja tunnettuun historialliseen tai nykypäivän henkilöön liittyvät kertomukset. Etsimme siis paikan henkeen liittyviä suuria tai pieniä tarinoita.

Voit lähettää tarinasi sähköpostitse Heini Kähköselle tai Kristiina Korjonen-Kuusipurolle (sähköpostisoitteet muotoa etunimi.sukunimi(ät)lut.fi) tai postitse osoitteeseen Etelä-Karjala-instituutti, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, PL 20, 53851 Lappeenranta. Tarinat voi lähettää nimettöminä tai nimen kanssa vuoden 2011 loppuun mennessä. Tarinoista kootaan tarinaopas, joka julkaistaan kesällä 2012 suomeksi, englanniksi ja venäjäksi.

Lisätietoja hankkeesta löytyy Etelä-Karjala-instituutin nettisivuilta.