Uimarantaa etsimässä

"Olin juuri muuttanut Luumäelle Kurvilan kylään. Olin ennen tottunut siihen, että kotimme vieressä oli uimaranta. Tämä mukavuus puuttui uuden kotimme vierestä. Tiesin, että talomme lähellä on kolmen kilometrin säteellä kolme järveä. Päätimme yhdessä tuumin ystävieni kanssa etsiä kylämme yleisen uimarannan, täytyihän sellainen joka kylässä olla. Toisin kuitenkin kävi. Eihän maalla yleisiä uimarantoja ole. Tätä emme kuitenkaan tuolloin tienneet.

Aloitimme uimarannan etsinnän läheisistä metsistä, joiden lähellä tiesimme yhden järvistä sijaitsevan. Päädyimme harhailemaan kuusiseen umpimetsään, jonne ei valoa juuri tihkunut. Useiden tuntien harhailemisen jälkeen löysimme etsimämme järven, mutta uimarantaa ei näkynyt. Oli vain vetistä suota.

Pettyneinä turhasta retkestä, suuntasimme kotiin päin. Ongelmaksi kuitenkin muodostui, ettemme tienneet oikeaa suuntaa. Olimme eksyneet. Yritimme etsiä korkeaa kohtaa, josta näkisi missä ihmeessä olimme. Löysimme ainoastaan hakkuuaukean. Olimme turhautuneita ja myös hämillämme. Itku oli lähellä.

Tuntien epätoivoisen harhailun jälkeen älysimme seurata sähkölinjoja ja löysimme oikean suunnan kotiin. Retkestä viisastuneina kävimme kysymässä naapurista, missä sijaitsisi lähin yleinen uimaranta. Pettymykseksemme sellainen sijaitsi 12 kilometrin päässä Taavetissa. Se siitä uimareissusta sitten.

Retki oli avartava ja opettava kokemus. Metsässä samoilu on mukavaa ja suosittelen sitä kaikille, mutta, jotta löytäisitte takaisin lähtöpisteeseenne suosittelen karttaa ja kompassia."

Metsurin kivi ja rajat Rautjärvellä

Rautjärvellä Torsansalon tien varrelle noin kaksi kilometriä kuutostieltä oli metsuri 1950-luvulla kaatamassa ja pätkimässä puita. Tauolla hän otti esille eväänsä, istui sammaleisen kiven päällä ja veteli voita puukolla vuolemiensa leipäpalasten päälle. Ruokailun jälkeen hän otti kiven päältä tukun sammalta pyyhkiäkseen puukon puhtaaksi. Silloin paljastui kiven huipulta siihen hakattuja merkkejä.

Metsurin kivi oli löytynyt. Hän kertoi havainnostaan muille ja paljastui, että löytyneet merkit kertoivat Uudenkaupungin rauhan vuoden 1721 rajasta. Kiveen oli hakattu viiva kaakosta luoteeseen ja viivan molemmin puolin oli kuviot: pohjoisessa Venäjän tähti ja etelässä Ruotsin kruunu. Viivan päällä luki rajakäynnin vuosi 1722.

Tämän rajamerkin kohdalla on tien vieressä tolpassa kilpi opastamassa kävijöitä. Rajamerkki on yksi paikka ketjussa, jolla ensimmäisen kerran merkittiin maastoon Ruotsi-Suomen ja Venäjän raja. Ketjun kohteita ovat Rautjärvellä Laikon Pitkäjärvi, Laikkolammen kuutostien päässä sijainnut kiviraunio ja sen laella merkki, Metsurin kivi, Torsanvuoren laki merkintöineen, Haukkavuori sekä Säämingin suunnasta pohjoisempana löydetyt merkinnät.



Suomen alueella sijaitsevista valtioiden rajoista Rautjärven kautta on kulkenut viisi. Haukkavuori on eräs merkittävä kohde rajojen kannalta, sillä vuoren huipulla sijaitsee piste, josta on kulkenut Pähkinäsaaren raja 1323, Täyssinän raja 1595 sekä Uudenkaupungin raja 1721. Haukkavuori on samalla kuntien rajapyykki: aikaisemmin kolmen, Ruokolahti, Rautjärvi ja Simpele, nykyisin kahden kunnan eli Rautjärven ja Ruokolahden raja kulkee Haukkavuorella.

Uudenkaupungin rajasta on Haukkavuorella metsurin kiven tavoin näkyvissä oleva merkki. Raja näkyy huipulla selkeänä viivana, jonka itäpuolelle on hakattu Venäjän tähti ja länsipuolelle Ruotsin kruunu ja keskelle rajankäyntivuosi 1722. Tällä paikalla voi selkeästi havainnollistaa rajan tarkkuutta ottamalla askeleen vuoroin itään ja länteen, ja sanoa: Nyt olen Venäjällä – Ruotsissa – Venäjällä – Ruotsissa...

Rautjärvi on ainoa nykyisen Suomen kunta, jonka kautta on kulkenut näin monia valtakunnan rajoja. Voidaan siis hyvällä syyllä puhua Rautjärvestä rajojen kuntana.

Lähde: Seppo Sahla

Hukkavuoren polku

Ruokolahden pohjoisosissa Pohjalankilan kylässä Marjamäellä sijaitsee mielenkiintoinen retkikohde, Hukkavuoren polku. Polulla retkeilijä voi tutustua eteläsuomalaiseen erämaahan, jossa on merkkejä niin metsän ja metsätyön historiasta kuin sen nykyisestä eläimistöstä.



Matti Päivinen rakensi polun eläkkeelle jäämisensä jälkeen vuonna 1996. Polku lähtee liikkeelle Päivisten pihalta, jossa sijaitseva kota on retkeilijöiden käytettävissä.

Rakkaudella aluetta kohtaan rakennettu reitti tarjoaa kulkijalle monenlaisia elämyksiä ja tilaisuuksia käyttää mielikuvitusta. Polun varrella voi nähdä esimerkiksi karhunpesän, ketunkolon, jääkauden merkkejä, kalasääsken pesän, sodan aikaisen metsäkaartilaisten kätköpaikan, jälkiä vanhoista metsäpaloista ja tietoa menneistä elinkeinoista. Hukkavuori näkymineen ja kallioineen on jo itsessään nähtävyys. Hukkavuorella voi valita 5, 8 tai 10 kilometrin pituisten polkujen väliltä. Reitti on luokiteltu vaativaksi Hukkavuorelle nousun vuoksi.





Eräs mielenkiintoinen kohde polun varrella on muurahaisten munituslaani. Muurahaisten munitus oli 1950-luvun tärkeä elinkeino Suomessa, erityisesti Karjalassa. Muurahaisten munat olivat arvokasta vientitavaraa. Munia käytettiin muun muassa valkuaisjauheen valmistukseen ja Saksan lääketeollisuuden tarpeisiin.



Sulo Siitonen kuvaa muurahaisten munitusta Ruokolahden kotiseutulukemistossa näin:

”Metsäisillä alueilla, kuten Ruokolahdella, oli runsas muurahaiskanta ja yhdyskunnat suuria. Oli muurahaiskekoja jotka olivat monen metrin laajuisia. Yhdestä sellaisesta pesästä saattoi saada runsaan määrän tuota kallista vientitavaraa.

Munitus alkoi juhannusviikolla. Yöllä lapioitiin muurahaiskeon pohjaosasto munat seulomalla säkkiin. Seula erotti siinä vaiheessa jo suurimmat roskat. Muurahaiset suorittivat lopullisen lajittelutyön seuraavana päivänä tarkoitusta varten rakennetulla ja varatulla alueella. Se saattoi olla puhtaaksi lakaistu laakea kallionpinta, metsään levitetty kangas tai sitä varten rakennettu alue eli laani.

Aamupäivällä levitettiin säkkien sisältö laanille ja muurahaiset aloittivat lajittelutyön kantamalla munat alueelle asetettujen sananjalkaviuhkojen alle. Työtä oli jatkuvasti valvottava, sillä muurahaiset saattoivat munien vähentyessä aloittaa roskien kuljetuksen. Helteisinä päivinä saattoi sattua, että muurahaiset tekivät kuljetuslakon. Sen sai keskeytettyä, kun laanille pirskotti muutaman pisaran vettä. Muurahaiset luulivat sateen alkaneen ja ryhtyivät kiireellä töihin.”



Hukkavuoren polun laanipaikka on rajattu tervalla, sillä tervan yli muurahaiset eivät päässet laanin ulkopuolelle. Nykyisin munitusta opetetaan erilaisilla metsäopistojen kursseilla ja sitä saa harjoittaa vain maanomistajan luvalla.

Tarinoita löytyy myös geokätköistä

Geokätköily on harrastus, jossa etsitään toisten harrastajien piilottamia kätköjä kartan tai gps-laitteen avulla. Suomen Ladun mukaan geokätköjä on Suomessa jo yli 15 000 ja lisää tulee koko ajan. Geokätköilyä voi verrata aarteenetsintään. Löydettävä aarre on usein (pieni) rasia, jossa on lokikirja, johon löytäjä merkkaa omat tietonsa. Joskus oikean paikan löytämiseksi täytyy ratkaista myös mysteeri.

Geokätköilyä harrastaakseen täytyy rekisteröityä kansainväliselle sivustolle http://www.geocaching.com/, sillä vain rekisteröityneet saavat tarkkoja koordinaatteja ja he voivat piilottaa myös oman kätkönsä muiden etsittäväksi. Geokätköily on oiva tapa tutustua lähiseutuihin, eikä se vaadi suuria investointeja gps-laitetta lukuun ottamatta. Tottunut kartankäyttäjä saattaa kyllä löytää kätköt ilman laitettakin. Suomalaisia geokätköilijöitä palvelee myös suomenkielinen sivusto http://www.geocache.fi/. Sivustolta löytyy aloittelijalle ”Älä ryhdy geokätköilijäksi” –ohje.

Etelä-Karjalan alueella on myös paljon geokätköjä ja nopealla vilkaisulla http://www.geocaching.com/ sivustolta (seek a cache) vaikkapa Lemiltä löytyy useita kymmeniä geokätköjä. Kätköjä on esimerkiksi Lemin kirkon, Kärmeniemen bunkkerin, Iitiän tanssilavan ja Rutolan uittorännin läheisyydessä. Mikä ilahduttavinta, useiden kätköjen yhteyteen on liitetty kertomus paikasta, jossa kätkö sijaitsee.

Seuraava tarina liittyy kätköön on nimeltä Hanhilampi (N61.06.083 E27.43.248) ja kätkön piilottajan mukaan paras reitti kätkölle on, kun kävelee kiikkuvalta kiveltä tietä pitkin pisteeseen N61.06.144 E27.43.350, josta lähtee polku. Kätköön liittyy seuraavanlainen tarina: "Lemi etäelt, iso kive takoa" on tuttu sanonta Lemillä ja lähipitäjissä. Lemillä onkin paljon "isoja kiviä", "kulkukiviä", jotka ovat aiheuttaneet lukuisia tarinoita. Kerrotaan jättiläisten tai hiisien heitelleen niitä milloin missäkin tarkoituksessa mm. kirkkoja tuhotakseen. Iso kive takoa löytyy jylhä kallio, jonka laelta aukeaa mahtava näkymä pienelle Hanhilammelle. Muista käydä myös heiluttamassa "kiikkuvaa kiveä". Mansikkamäentien varrella on (n. 4x3x3m) suurehko, kulmiltaan pyöristynyt siirtolohkare, joka on pysähtynyt kallion päälle siten, että sitä on helppo vähäisinkin voimin kiikuttaa.

Pirunkirkko Rautjärvellä

Rautjärvellä Torsansalossa Linnavuoren kyljessä sijaitsee Pirunkirkko: luola, johon on liitetty monia tarinoita.

Paikka on toiminut piilona ja suojapaikkana niin Ison vihan kuin jatkosodankin aikana. Luolan katon muoto muistuttaa kirkon holvia, mistä paikan nimikin on peräisin. Menneinä aikoina pirun ajateltiin tehneen tämän kirkkomaisen paikan omaksi palvontapaikakseen.



Pirunkirkkoon liittyy paljon vanhoja uskomuksia ja taikuutta. Perimätiedon mukaan jo muinaiset tietäjät ja noidat käyttivät luolaa taikojensa tekemiseen tai parantamiseen. Usein sairauksien hoitoon kuului myös peseytyminen luolan lähellä sijaitsevassa Linnalammessa.



Viimeinen näistä noidista on ollut 1800-luvulla vaikuttanut Matti Hinkkanen, kenestä käytettiin nimitystä Pohu-Matti.

Pohu-Mattiin liittyen kerrotaan tarinaa hänen aarteenetsintäretkestään Pirunkirkkoon. Torsansalossa on vanhan tiedon mukaan piilotettuna Isonvihan aikainen arvokas raha-aarre. Piilo oli tehty 1700- luvun alkupuolella turvaan maassa valloittajina liikkuneilta venäläisiltä. Todennäköisesti kätkön tekijä oli levottomina aikoina kuollut ja kukaan ei enää tiennyt kätköpaikkaa. Aarteen sanotaan odottavan löytäjäänsä.

Pohu-Matti päätti ottaa selville aarteen kätköpaikan. Hän meni useiksi päiviksi taikakaluineen ja rohtoineen Pirunkirkkoon. Hänellä oli mukanaan sienistä ja rohtokasveista tehtyjä pulvereita ja huumaavia aineita sisältäviä kasveja, joita hän käytti ”langetaakseen loveen”, eli saadakseen huumattuna yhteyden henkiin, vainajiin ja ehkäpä itse Piruun.

Muutaman päivän kuluttua hän palasi kotiin hiljaisena miehenä. Häneltä kyseltiin: ”Saitko kätkön selville?” Pohu-Matti vastasi: ”Olisin kyllä saanut, mutta hinta oli liian korkea.” Sen jälkeen hän hävitti muut noidan välineensä paitsi ne, joilla hän perimiensä taitojen mukaisesti auttoi sairaita.

Liekö neuvottelussa hintana ollut noidan tai jonkun hänen läheisensä sielu, arvuuteltiin jälkikäteen. Joka tapauksessa Pirunkirkon matkan jälkeen Pohu-Matti käytti noituutta vain parantamiseen ja jätti kirousten ja vastaavien haittaa aiheuttavien taikojen tekemisen kokonaan.




Lähde: Seppo Sahla