Saaren kylän talkoot Luumäellä

Saaren eli Järventauksen kylän asukkaat Luumäellä ovat aina olleet monitaitoisia ja omavaraisia. Perheet olivat isoja ja kuntakeskuksen palvelut hankalan matkan päässä. Monissa asioissa tehtiin yhteistyötä kylän väen kesken. Yksi osasi yhtä ja toinen toista: veneitä tai vaikkapa kaksikorvaisia kappoja. Erityisosaamista oli joka talossa. Talkoilla tehtiin monta työtä ja samalla tavattiin toisia kyläläisiä.

Tässä muutamia esimerkkejä Saaren talkoita:

HERNETSALMEN SILTA

Talkoohengen mittavin näyttö lienee Hernetsalmen siltahanke. Yhdeksän vuoden ajan pidettiin iltamia, joiden tuotolla silta rahoitettiin. Saaren oma kuoro esiintyi iltamissa. Äitienpäivänä vuonna 1933 vietettiin sillanavajaisjuhla.

PÄREKATTOTALKOOT

Maalaistaloissa oli useita rakennuksia ja useimpien päällä pärekatto. Kun katto piti uusia, pidettiin katontekotalkoot. Puut kaadettiin tammikuussa nousevan kuun aikaan ja ne varastoitiin odottamaan kevättä. Kuoriminen, pölkyttäminen ja päreiden höyläys tehtiin keväällä tai alkukesästä. Kun kuoritut pöllit olivat hiukan kuivahtaneet ja sitkistyneet (muutama päivä tai viikko), oli pärehöyläyksen aika.

Päreet höylättiin ja ladottiin saman tien katolle. Jos ne pääsivät välillä kuivamaan, ne tuppasivat naulatessa halkeilemaan. Päreet höylättiin tyvipölkyistä. Se oli tarkkaa hommaa. Vanha sanonta on, että päreitä tulee ”viisi tuumalta”. Höylän terä piti olla kunnossa, sen asentoa tuli säätää puu laadun mukaan. Jos puissa oli hiekkaa tms. oli terää hiottava vähän väliä.

Hämäläisellä oli sekä miesvoimin että hevosvoimin pyöritettävä pärehöylä, viimeksi höylä pyöri moottorin avulla. Kaupasta ostettiin erityisiä pärekattonauloja. Pölkyt tai päreet kasteltiin maaliin. Päreet niputettiin ja nostettiin nippuina katolle.

Työ aloitettiin räystäältä ja edettiin harjaa kohti. Räystäänteko on tarkkaa hommaa, mutta kovin isoja tellinkejä ei tehty. Katontekijät osasivat varoa putoamista. Ammattimiehet olivat katolla ja alhaalta pärenippuja ojentelivat heikompitaitoiset kuten nuoret. Myös naiset naputtelivat katolla päreitä.

Hyvin tehdyn pärekaton vedenpitävyys on noin kolmisenkymmentä vuotta. Pärekattojen kukoistuskausi oli vuosina 1850-1950.

RUKIINLEIKKUUTALKOOT

Ruista viljeltiin Saaren pelloilla paljon. Se niitettiin etupäässä sirpeillä, joten työväki oli tarpeen. Kesällä oli perhejuhlia, joiden jälkeen saatettiin yhdessäoloa jatkaa talkoilla. Irja ja Pentti Pihlhjärtan hääpäivän jälkeisenä maanantaina pidettiin Nikusentien varrella rukiinleikkuutalkoot.

SAPAROKESTIT

Saaren maita oli Kivijärven etelärantalaisten omistuksessa. Keväisin tänne tuotiin veneellä manterelaisten lampaita. Metsät oli aidattu ja lampaita oli Huuhtsalossa sekä Nevainlammin alueella. Lampaita oli paljon, satamäärin. Niille laitettiin kaulaan jokin merkki, letitetty naru, punos tai sarkakankaasta leikattu merkki, jotta omistaja tunnisti syksyllä omat lampaansa.

Lampaat koottiin ja kerittiin syksyllä, ennen mantereelle viemistä, yleensä Laurin päivän aikoihin. Manterelaiset pitivät silloin saarelaisille ”saparokestit”. He toivat tullessaan kahvitarpeet ja monenlaisia leipomuksia. Keritsemispäivinä kesteihin ottivat osaa myös huvila-asukkaat. Lampaita kerittiin ainakin Hämäläisellä ja Nikusella. Lampaat vietiin talveksi kotinavettoihinsa järven yli veneillä.

PUUNTEKOTALKOOT

Poikkeustilanteissa, kiireen, sairaustilanteiden, työväen puuttumisen tai jonkin muun yllättävän tilanteen takia polttopuut saatettiin tehdä talkoilla. Talot, saunat ja karjarakennukset lämpenivät puilla, joten talven polttopuutarpeesta oli ajoissa huolehdittava.

PERUNANNOSTOTALKOOT

Perunannosto oli syksyisin työväkeä vaativa tehtävä. Siihen pyydettiin monesti talkooväkeä mukaan. Koneet ovat tulleet kuokkien tilalle, mutta tämä talkooperinne jatkuu edelleen syksyisin Hämäläisen perunapellolla.

Lähde: Hilkka Mattila

Muistele-iltapäivä Kannuskoskella

Tarinat ja muistot voivat parhaimmillaan herättää paikkoja henkiin ja kertoa menneistä ajoista ainutlaatuisella ihmisläheisellä tavalla, johon pelkät vuosiluvut ja historialliset faktat eivät kykene. Tarinoiden tallentaminen ja niiden jakaminen on tässä mielessä erittäin tärkeää. Näissä merkeissä Luumäen Kannuskoskella kokoonnuttiin muistelemaan menneitä kylän seurantalolle sunnuntaina 26.2. Sain olla mukana tapahtumassa kuuntelemassa muisteluja kannuskoskelaisten elämästä entisaikaan.

Esille nousi monenlaisia kiinnostavia kertomuksia. Ensin käytiin läpi tietoja historiasta: kuinka Kannuskoski sai alkunsa ja mistä kylän nimi tulee. Hiljalleen osallistujat alkoivat tarinoida omia muistikuviaan, erityisesti sota-ajat ja teollisuuden kukoistuskausi nostivat mieleen kertomuksia. Puun uitto ”väliväylää” pitkin, vanhan tehtaan purkaminen, tehdaskylän vilkas elämä useine kauppoine ja kouluineen, kesätyöt suotyömaalla, tarinat venäläisistä sotavangeista sekä sattumukset tansseissa ja muissa huvituksissa olivat eräitä tarinoiden aiheita.

Tilaisuuden järjestivät Kannuskosken kyläyhdistys ja Kannuskosken Martat. Yhteinen muistelutilaisuus on hyvä tapa palauttaa mieleen vanhoja muistoja entisajan elämästä kotiseuduilla. Samalla tilaisuus tarjoaa mahdollisuuden nuoremmille ja muualta alueelle muuttaneille kuulla siitä, kuinka paikkakunnalla ennen elettiin. Pienet, arkiset tarinat kuvaavat kunkin alueen historian merkkipaaluja elävästi. Kun muistoja on jakamassa useampi henkilö, erään kertoma muistelma saattaa herättää toisessakin halun kertoa oman tarinansa samaan tapahtumaan liittyen. Näin tarinoita kerääntyy lisää ja monipuolisemmin kuin ihmisen muistellessa yksin. Kannuskosken Muistele-iltapäivässä mukana oli myös Marttojen Uittokuva-valokunäyttely. Vanhat valokuvat osaltaan herättävät muistoja ja auttavat tarinoiden kertojaa. Toivottavasti muutkin kyläyhdistykset ja vastaavat tahot innostuvat keräämään alueen ihmisiä yhteen tarinoimaan ja muistelemaan. Tällä tavoin on mahdollista koota ainutlaatuista tietoa alueen arkipäiväisestä menneisyydestä.

Tapahtumapaikkana olleen seurantalon paikalla on ennen ollut tanssilava, jonka sattumuksista tilaisuudessa nousi myös esille tarinoita.

Esimerkkejä eteläkarjalaisista tarinoista

Eteläkarjalaisia tarinoita on kerrottu ja kerätty paljon ennenkin. Monia tarinoita on kirjoitettu kirjojen kansien väliin. Esimerkiksi Pertti Vuori on koonnut joutsenolaisia tarinoita Tulentallojain tarinoita -julkaisuihinsa ja Sulo Siitonen keräsi tarinoita Ruokolahdelta omiin kirjoihinsa.

Ihmisten kertomia tarinoita Etelä-Karjalasta on myös mahdollista lukea internetistä. Joitain tarinaesimerkkejä löytyy kaupunkien ja kylien kotisivuilta. Imatran kaupungin sivuilla ”Minun Imatrani” -kohdassa voi lukea imatralaisten tarinoita Imatralta. Parikkalaisen Kirjavala-Kesusmaan kylän kotisivujen historiaosiossa on esillä tarinoita kaupoista ja Maironiemenpirusta. Taipalsaarelaisen Vehkataipaleen kylän sivuille on koottu Vehkataipaleen kylän historiaa Helka Kuisman kertomana.