Kirjolan koulun koppi

"'Koppi' on varmasti Kirjolan koulun kulutetuin sana yläasteelaisten keskuudessa, niiden tupakoivien yläasteelaisten. Koppi on kunnan omistama pieni varastotila, joka sijaitsee Kirjolanmäen kupeessa koulun vieressä. Yläasteelaiset kokoontuivat joka aamu 'kopin taakse' tervaamaan keuhkojaan ja ylläpitämään ompelukerhoa. Otollisin aika nähdä kopin väkeä on aamulla 8.35-8.50 välisenä aikana sekä iltapäivällä kolmelta. Myös välituntisin saattaa siellä tavata satunnaisia salaisia sauhuttelijoita, jotka sitten huppu tiukasti päähän vedettynä hiipivät rinnettä ylös takaisin opintielle.

Koppi on rähjäinen. Vuosien vierintä ja tupakoitsijoiden alituinen kopilla ravaaminen näkyvät piirrettynä seinänä ja mullokselle kävellyssä ennen varmasti niin vihreästä alueesta.

Kopin iästä ei ole tarkkaa tietoa. Kopin seinä on täynnä tumppauksen jälkiä ja useita merkintöjä sisältäen muun muassa tussilla kirjoitettuja kirosanoja. Mikään pieni ei kopin elinkaari ainakaan ole, sillä ruskea juurakko, katkeilleet oksat ja selkeä polku kertovat useiden vuosien käytöstä.

Nykyään kopin hyödyntäminen on vähentynyt. 'Mennäänkö kopin taakse' ei enää kajahtele käytävillä niin paljon kuin 2-3 vuotta sitten.

Talvella kopille meneminen on hengenvaarallista puuhaa, sillä superliukas mäki on todellakin liukas ja pitoja ei ole, joten yleensä luisteluvauhti päättyy pamahdukseen, tumahdukseen ja kirosanaan, kun tupakanhimoinen kasiluokkalainen luisuu kopin seinää päin.

Siellä on moni saanut mustelman jos toisenkin takamukseensa, siellä on huudettu, itketty, suudeltu ja oltu vaan hiljaa. Vaikka koppi voikin esimerkiksi opettajien mielestä olla ihan älytön ja turha paikka, on sen ympäristöön silti muovautunut oma tunnelman ja 'kulttuurinsa'."

Tarinoita Parikkalan Koitsanlahdelta

"Koitsanlahden Hovissa oli vielä 1930-luvun alkupuolella paljon palvelusväkeä hoitamassa suurta karjaa ja sisäkköjä hoitelemassa hovin kotitaloutta.

Useat lähiseudun pojat hakivat sieltä morsiamet itselleen, niin myös eräs kolmekymppinen poikamies löysi lempeäkatseisen ja punaposkisen karjalan neidon. Kihlat pujotettiin sormeen jouluaattona hovin pitkän hiekkakäytävän reunalla suuren kuusen juurella. Sieltä löytyy kihlakuusi, joka lie ollut monen muunkin parin kohtauspaikka.

Ahkerilla ja taitavilla neidoilla olikin kysyntää, sillä samaisen vuoden aikana 7 poikamiestä haki hovista emännän itselleen.

-----

Hovin korkean mäen alla, rannan tuntumassa oli aitta, jossa palvelustytöt yöpyivät kesäisin. Aitan ympärillä kävi kuhina.

Pojankoltiaiset huutelivat tyttärille pyrkimyslukujaan: “Tuuloo ja sattaa nii jot ei näy tietä ei rattaa. Nii on piimii ko nännä, ei nää mihikää päi männä. Mitä siul on mielessäis, vai onk siul vieraita poikii vieressäis? Aukase nyt joutui se aittas ov!"

Silloin Siiri otti suuren ruisleivän ja lähätti sen aitan ylisiltä nälkäisille pojille sillä seurauksella, että poikaparalta katkesi peukalo leipäkopissa.

-----

Vanhaa himmeliä korjatessa muistui mieleeni seuraava tarina.

Koitsanlahden koulun syyslukukausi oli päättymässä ja käsityöt jaettiin kotiin vietäväksi. Elettiin Paasikiven aikakautta, 50-luvun alkua.

Olin ylpeä vihdoinkin valmiiksi saamastani himmelistä! En rohjennut riiputtaa sitä pitkin maantietä, etteivät kiusankappaleet olisi sitä särkeneet. Oikaisin Väl`mäen pihan poikki mullospellon halki Keski-Karjalan kaupalle, josta ennen kulki polku.

Tiesin, ettei siitä saanut kulkea ja että pihalla pidetään irrallaan vihaista pässiä, mutta tänään sitä ei onneksi näkynyt lähimaillakaan. Kunnes pääsin navetan taakse. Pässi huomasi kirkkaanpunaisen uuden pukuni ja tuli oikopäätä kohti minua, sitten se pysähtyi - otti muutaman taka-askelen ja hyökkäsi päin persuksiani.

Lensin rähmälleni mullokselle. Huusin minkä kurkusta lähti ja juoksin aina vähän matkaa eteenpäin, mutta pässi oli kerta toisensa jälkeen aina vain nopeampi. Vihdoin “Koppo”, talon poika juoksi pässin kiinni, otti sarvista ja ratsasti navetalle.

Olin täysin kuravellissä, takamukset kipeinä, laukku ja kirjatkin kuraiset, himmeli palasina jossain mulloksella, mutta hengissä. Toiset koululaiset tavatessani jouduin poikajoukon pilkan kohteeksi. Isosiskoni sattui olemaan myös paikalla, suivaantui pojille ja ryhtyi puolustamaan, milläs muulla kuin nyrkeillä. Eräältä pojalta vuosi jo nenästä verta. Siihen hyytyi tappelu. Enää ei minuakaan itkettänyt. Sisareni oli rohkea muidenkin silmissä. Himmeliä surin monta vuotta."