Urpon ja aarteen tarina

Noin kolme kilometriä Heituinlahdesta Savitaipaleen kirkolle päin on Kenkäkaivon tienhaara, josta erkanee Lamminpäähän ja Jukkaralle menevä tie. Ennen kirkolta Heituinlahteen kulkevan tien peruskorjausta ja päällystämistä oli Kenkäkaivon tienhaaran luona pieni mäki, jota kutsuttiin myös Kenkäkaivon mäeksi.

Entisaikaan oli mäen lähellä, Heituinlahdesta kirkolle päin mentäessä sen oikealla puolella lähde, jota matkamiehet käyttivät juomapaikkanaan. Joku oli joskus jättänyt vanhan kengän lähteen reunalle ja sitä oli ruvettu käyttämään juoma-astiana. Siitä nimi Kenkäkaivo, näin vanhat tiesivät kertoa.

Lähteestä kaakkoon jatkuu maa alavana muuttuen jonkun matkan päässä suoksi. Suon keskellä on pieni lampi. Jos nykyiseltä kartalta etsii suon ja lammen, löytää myös niiden nimet: Urposuo ja Urpolampi. Ennen tien peruskorjausta oli tien vieressä suuri kivi, ja tätä nimitettiin Urpokiveksi. Enää kivestä ei näy jälkeäkään.

Myös näiden paikkojen nimien taustalla on oma tarinansa. Aikanaan alueella asui paikkakunnalla rikkaudestaan kuulu Urpo. Hän pelkäsi varkaita ja oli sitä varten myös piilottanut rahojaan suohon. Nämä rahat, venäläiset kuparirahat vuosilta 1766-1788, löytyivät Liekkisuolta vuonna 1931. Ennen löytöä rahojen piilottamispaikkaa ei kukaan tiennyt. Urpon varkaiden pelko ei ollut turha, sillä ollessaan kerran matkalla Savitaipaleen kirkolle, murhasivat rosvot hänet Kenkäkaivolla Urpokiven luona, ryöstivät Urpon rahat ja piilottivat ruumiin tien oikealla puolella olevaan Urposuohon. Tiedon rahojen piilopaikasta Urpo vei mennessään hautaan. Tapaus järkytti silloisia paikkakunnan asukkaita, minkä todistavat paikannimet Urposuo ja Urpolampi.

Lähde: Pertti Jurvanen ja Markku Tani: Heituinlahden seudun historia: savupirtistä tietotupaan

Ristniemen tila

Savitaipaleella sijaitsee Lehtisensaari, joka on retkeilykohteena melojien ja veneilijöiden suosiossa. Saaressa sijaitsee Ristniemen tila, johon voi käydä tutustumassa. Ristniemen tilaa ylläpitää Antti Matikan säätiö, joka on saanut alkunsa Ristniemen entisen isännän Antti Matikan määrättyä testamentillaan, että kaikesta omaisuudesta, joka häneltä jälkeen jää, on muodostettava säätiö. Säätiö on vuosien varrella kunnostanut tilaa luonto- ja kulttuurikohteena.

Pertti Jurvasen Antti Matikkaa käsittelevässä "Antinpäivän aikaan"-kirjassa on tarina nimeltään "Seitsemän lampaankelloa" liittyen Ristniemen torppariin, Vene-Jussiin ja hänen kamppailuunsa hauen kanssa:

"Ristniemen torppari Vene-Jussi teki lähtöä kotiinsa Kirvesniemeen. Samalla hetkellä kun hän työnsi veneensä Nikkarinrannassa veteen, jyrähti ukkonen Hullasmäen takana. Eteläinen taivas oli kuin savikuopan seinä. Sateen kohina lähestyi. Mutta Jussiahan ei ilmat pitele. Hän alkoi soutaa rivakasti Säkniemeä kohti. Kaatosade lähestyi ja Jussin veneen vauhti kiihtyi. Ja niin kävi, että vaikka veneen perässä satoi rankasti, veneeseen ei tullut kuin kaksi tippaa.

Voitettuaan kilpasoudun ukkospilven kanssa Vene-Jussi veti hyväkulkuisen veneensä Rovastinojan rantaan. Sade meni kohisten Suomensalon suuntaan. Jussi puuskutti, mutta hymyili partaansa. Paita oli märkä, vaan ei sateen vuoksi! Jussi istui kaksin raksin tukevan haon päälle. Hän avasi konttinsa. Kontissa oli rukiista leipää ja kesävoita, savimuikkuja ja kirnupiimää. Hän otti puukkonsa tupesta ja iski sen hakoon. Silloin alkoi tapahtua kummia!

Jussi oli istunut suuren hauen päälle ja iskenyt puukkonsa sen selkään. Julmetun suuri kala hyökkäsi pyrstöään paukauttaen järveen. Mutta eihän Jussi hellittänyt, vaan puristi jalkansa kalan alla yhteen, kumartui eteenpäin ja sai otteen hauen etuevistä. Hauki yritti sukeltaa kerta toisensa jälkeen, mutta Jussi ohjasi hauen eviä kääntäen aina pintaan.

Lopulta hauki väsyi sen verran, että Jussi tavoitti puukkonsa. Nyt oli hauen peli menetetty. Se loksautti vielä muutaman kerran kyynärän pituisia leukojaan ja alkoi kääntyä selälleen. Jussi meloi käsipelissä rantaan. Kalamiesten tapaan hän ryhtyi perkaamaan saalistaan.

”Sen vatas oli miun atrain, jonka se haukkas toiss kesän, ku sitä yritin Kammarlahes tappaa. Jo olha sen vatas seittemä lampaankellova. En tiije mite monta lie syönt kellotonta” vähätteli Vene-Jussi tietojaan kertoessaan ohimennen tapauksesta myöhemmin kirkonmäellä."

Taru Mustalammen Tolstoista

Savitaipaleen kirkonkylän Hulkonkankaan hautausmaalta lounaaseen kulkeva saapuu jyrkän harjun partaalle. Syvässä kurussa on Mustalampi. Kaksi vuosisataa sitten se oli samanlainen kuin muutkin lammet, kylmä ja kirkasvetinen. Kustaan sodan jälkeen lampi alkoi muuttua. Vuosi vuodelta mustemmaksi muuttunut vesi pelotti sekä lapsia että aikuisia. Kenenkään mieleen ei pälkähtänyt mennä lampeen uimaan.

Yli kaksi sataa vuotta sitten käytiin Savitaipaleella ankara taistelu ruotsalaisten ja venäläisten välillä. Ruotsalaisten tarkoituksena oli yllätyshyökkäyksellä lyödä venäläiset, mutta suunnitelma epäonnistui.

Hurjapäisyydestään tunnettu venäläinen luutnantti Tolstoi riehui taisteluissa itse joukkonsa kärjessä. Taistelun jälkeisenä iltana Tolstoin osasto mainittiinkin erityisellä kiitoksella. Katarinanrsiti ja kapteenin arvo olivat tulossa.

Tolstoi vetäytyi illan juhlista vähin äänin, kävi ennen iltasoittoa kiittämässä semjonovilaisiaan ja käski sotilaspalvelijoidensa satuloimaan ratsunsa. Hänellä oli tapana kiertää illoin Mustalampi, jonka rantojen ourut ja liki pystysuorat olivat oivallista ratsastusmaastoa. Tolstoi oli ylpeä valkoisesta orlovilaisesta ratsustaan, joka ymmärsi puhetta paremmin kuin tyhmä kasakka.

Grigori Tolstoi ei palannut koskaan majapaikkaansa Ala-Pölläsen kamariin. Mies ja hevonen katosivat jäljettömiin tuona yönä.

Muutaman päivän kuluttua asia alkoi selvitä. Liistekatiskaansa kokeilemaan mennyt talonpoika toi leiriin hatun, joka oli kellunut hetteikössä jyrkän rinteen alapuolella. Pohjaton lampi oli nielaissut saaliinsa. Mitä lammella tapahtui, sitä ei kukaan tiedä eikä kukaan koskaan nähnyt.

Luutnantti Tolstoin hattu ja hänen matka-arkkunsa lähetettiin suruviestin kera Kiovaan. Rykmentin pappi isä Teodor kävi lammen rannalla lukemassa litaniansa ja erityisen rukouksen hukkuneiden ylösnousemuksesta.

Siitä alkaen Mustalammen vesi alkoi tummua ja sen rantaluhtiin kasvaa outoja kukkia. Seuraavina vuosina lampi sai myös nimensä Mustalampi, sillä aiemmin sitä oli sanottu Hulkonlammeksi.

Vaikka luutnantti Tolstoin hukkumista kukaan ei nähnyt, monet ovat tavanneet hänet myöhemmin. Venäläisen univormuun pukeutuneen miehen on usein nähty seisoskelevan harjulla mietteissään. Jos häntä yrittää lähestyä, hän katoaa usvaan. Useimmat ovat nähneet hänet keskiyöllä täyden kuun aikaan. Sanotaan, että luutnantti ei katso kohti eikä kuule mitään, liikkui vain mietteissään, kunnes katoaa näkyvistä. Lammelle vievän polun varresta on myöhemmin myös löytynyt venäläinen pistooli.


Lähde:Pertti Jurvanen, Markku Paakkinen ja Hugo Savolainen (toim.): Isien taival – Savitaipale 1639–1989