Joutsenolaisia joulumuistoja

Joulutunnelmaan on mahdollista virittäytyä näiden Pertti Vuoren kokoamien joutsenolaisia jouluperinteitä kuvailevien kertomusten avulla. Elsa Kutila on kerännyt nämä muistelut vuonna 1930 Anna Kutilalta. Näin Anna kertoi joulunajasta Korvenkylässä 1900-luvun alussa:

”Joulua odotettiin silloinkin kiihkeästi. Sanottiin:
Antti avvaimet käes,
Tuomas tuoppi kainalos.

Antin päivänä aloitettiin kaljamaltaiden teko. Kynttilöiden teko oli iso työ. Ne tehtiin eläinten sulasta talista. Oli kunnia-asia, että jokaisella talolla oli kirjalaudalla valoa virsikirjaan antamassa oma kynttilänsä.

Tuomaan päivänä 21.12. kalja piti olla valmis maisteltavaksi. Sinä päivänä leivottiin myös toukoleipä, johon tehtiin avaimella ja ryyppylasilla koristeita. Sitä ei saanut syödä, vaan se vietiin pyhien jälkeen vilja-aittaan jyväsalvoon eli laariin. Keväällä ensimmäisenä kylvöpäivänä siitä tehtiin ”maitlämmitöstä”, eli keitettyä munamaitoa, jossa oli voita ja toukoleivän palasia. Sitten oli hyvä viljavuosi.

Aattona ei enää tehty työtä, vaan sanottiin:
Aatto juhlist korkein
iltapuol laskiaisest

Aamupäivällä koristeltiin tupa. Joulukuusta ei silloin vielä maatalossa tunnettu. Oljista tehtiin koristeita. Vanhaksi jouluksi, eli jouluaatoksi ja -päiväksi, levitettiin tuvan lattialle rukiinolkia, uudeksi jouluksi, eli uudeksi vuodeksi, ohranolkia ja loppiaiseksi kauranolkia.

Varhain aattoiltana käytiin joulusaunassa ja sitten leikittiin joululeikkejä. Miehillä oli omat leikkinsä, kuten ”väkikarttu” ja ”paistinsyönti”, ja lapset leikkivät omia leikkejään.

Joulupäivän aamuna talon emäntä meni ensimmäisenä toimenaan viemään lehmille leipää ja heiniä. Saattoi siinä olla muutakin herkkua. Isäntä kävi toivottamassa hevosille hyvää joulua ja antamassa ylimääräisen annoksen kauroja. Tämä tähtäsi eläinten hyvään menestykseen.

Kirkkoon lähdettiin joukolla. Pitempimatkalaiset ja hevosettomat olivat jo varhain liikkeellä, jotta ehkä saisivat ”nousta kannoille”. Menomatka oli sopuisaa, kun oli aamuvarhaisella lähdetty, mutta kirkonmenojen jälkeen aamu sarasti ja sitten oli jo kilpaa hevosmiesten kesken. Kenen hevonen pääsi useimmasta edelle, niin se oli sitten juhlinnan arvoinen asia. Se hevonen toi ensimmäisenä joulun kotiin.

Siinäkin oli taikaa, että reki piti olla täynnä väkeä, koska silloin oli rekikeli ja voitiin osoittaa lähimmäisenrakkautta tällä tavalla. Joulupäivänä oltiin koko päivä kotosalla. Lapsetkaan eivät saaneet mennä kylään.

Aattona katettu joulupöytä oli koko yön korjaamatta. Illalla oli syöty hyvin ja jos heräsi yöllä, niin voi käydä syömässä, ”joulun saap syyvä vaik yöl”.

Tapaninpäivänä oli lupa päästää jo ilo irti. Tahvananajelijat olivat jo hyvin varhain liikkeellä. Miehet saattoivat lähteä ajoon jo neljän-viiden aikaan aamulla. Ajettiin talon pihaan ja kolisteltiin tupaan.
– Onks Tahvana kotona vai säretääks uuni?

Jos Tahvana oli kotona, ohjattiin vieraat saunaan. Viisas isäntä oli jo yöllä pannut saunan lämpiämään ja näin voitiin ajelijat ohjata saunaan perheväkeä häiritsemättä. Emäntä kantoi sitten tarjoukset saunan kotaan ja näin tahvanat lähtivät seuraavaan taloon ja talonväkikin sai kylpeä.”


Toivotamme Tarinaikkunan lukijoille hyvää ja rauhallista joulunaikaa!

Lapsuusmuistoja Rautjärven Hiivaniemen kylästä 1930-luvulta

”Varhaisimmat lapsuusmuistot liittyvät tietysti kotiin. Veljet kiusasivat ja saivat huutamaan, mutta se kasvatti luonnetta ja rakkautta se varmaan oli. Oli kuuma kesäpäivä, istuin leikkimässä hiekkakasalla, joka oli keittiön ikkunan alla. Veljeni oli jätetty lapsenvahdiksi. Naapurin pojat houkuttelivat veljeäni uimaan. Kuuma oli ja mieli teki, mutta tuo pikkusisko. Veli keksi keinon. Hän haki lakanan, kai omasta sängystään, heitti sen tytön päälle ja suuret kivenmurikat pitämään sitä paikallaan, ettei tyttö pääse karkutielle. En kai ensin huomannut mihin vankilaan olin joutunut. Muistan sen pahan mielen ja hirveän huudon, jonka nostin, ja tulihan sitten joku pelastamaan.

-

Olimme leikkineet lääkäriä ja äitiä, joka toi lastaan vastaanotolle. Minä olin lääkäri ja Laina äiti, nukke sylissään. Kun oli asianmukaisesti tervehditty, ja äiti istuutunut, olin kysynyt: mikä sitä lasta vaivaa? Laina oli miettinyt ankarasti ja sitten vastannut: utaretulehdus. Kuinkas muuten, agraariyhteiskunnassa kun elettiin.

-

Vanhempani olivat ostaneet niityn, jossa oli erittäin hyvää savea, joka sopi tiilien tekoon. Savea jauhettiin, tiiliä lyötiin ja poltettiin. Työssä oli omaa ja ulkopuolista työvoimaa. Minua opetettiin työntekoon, piti viedä päiväkahvikori työmaalle. Suurin huvini oli sillä aikaa kun väki joi kahvia istua Niuskan puron penkalla, kaivaa kaunista sinistä savea ja maalata sillä itselleni kyynärtaipeisiin ulottuvat hansikkaat ja kuvitella olevani hieno nainen. Isän ääni katkaisi haaveet: "Kahvi juotu, voit viedä korin". Kauniit hansikkaat piti pestä pois Niuskan puron jääkylmällä vedellä.

-

Lapsista joulu oli juhlista parhain. Seutukunnan emännät valmistelivat kotinsa joulua varten, siivottiin ja ruokaa sekä leipomuksia valmistettiin. Oma jouluni alkoi aikaisin, kun koululla aloitettiin joululaulujen, tonttuleikkien ja näytelmän harjoitukset. Pikkujouluja vietettiin, niissä oli ohjelmaa, tarjoilua ja joulupukki, joka toi pikkulahjoja ja ennen kaikkea joulukortteja. Niissä oli aina nimi ja "Täällä kuusella" sekä hyvän joulun toivotus. Jos poika lähetti kortin tytölle tai päinvastoin ja oli ujo, niin toivotuksen perässä luki kainosti: Eräs, jonka nimi ei ole peräs. Kun jouluaatto koitti, vietettiin sitä eri taloissa eri käytännön mukaan, karjanhoito asetti aina omat vaatimuksensa. Äitini antoi oppilailleen aineen aiheeksi: Jouluaatto kodissani. Eräs pieni tyttöoppilas kirjoitti: Jouluaatto kodissani alkoi, kun koristelimme kuusen, sitten käytimme lehmää härän luona. Saunan jälkeen söimme jouluaterian ja sitten tuli pukki.”

Tyrmin suku Joutsenossa

Etelä-Saimaassa ilmestyi torstaina 1.12.2011 Heli Rautasen kirjoittama juttu Maaseudun merkkipaalut -hankkeeseen liittyen. Juttua varten oli haastateltu myös erästä tarinoitsijaa, suku- ja paikallishistorian harrastajaa Jorma Tyrmiä. Tyrmin suvun vaiheet Joutsenossa ulottuvat aina 1500-luvulle asti.



Lehtijutussa Jorma Tyrmi kertoo esimerkiksi tarinoita liittyen sekä hänen omaansa että isänsä ja setänsä lapsuuteen.

”Jorma Tyrmi on tallentanut isänsä Laurin ja setänsä Eeron tarinoita heidän lapsuudestaan 1930-luvulla Joutsenossa Karsturannassa.

Pieniä poikia ihmetytti kotipaikan vastakkaiselta rannalta Kolarinlahden takaa Kaskimaan talosta kantautunut uutinen. Talon isännällä Eemeli Kaskimaalla oli apina. Koko kylänväki tuli sankoin joukoin ihmettelemään Kaskimaalla olevaa apinaa. Apina oli laitettu katiskaan. Jorma Tyrmi uskoo, että apina olikin marakatti, joka oli ehkä karannut Honkalahdessa käydessään sirkuksesta tai tivolista.

– Todennäköisesti karkuri palautettiin omistajalleen ihmettelyjen jälkeen.

Omasta lapsuudestaan Jorma Tyrmi kertoo joulun aikaan läheisesti liittyvän tarinan. Jorman veli Esa piti eläimistä ja kävi lähes päivittäin Tapiolan emäntäkoululla lehmiä ja sikoja katsomassa. Eräänä päivänä Esa toi tullessaan pienen vaivaisen porsaan, joka olisi joutunut lopetettavaksi. Porsaalle tehtiin pihalle oma karsina.

Lähellä joulua poikien tullessa koulusta oli talon takana oleva lahtipenkki karvoja täynnä, eikä sikaa näkynyt missään.

– On varmasti ollut kova paikka veljelle, kun lemmikkipossusta oli vain karvat jäljellä. Sitä en muista, söikö veli sinä jouluna kinkkua.”