Työharjoittelijan kokemuksia ja ajatuksia

Sain tilaisuuden tutustua Maaseudun merkkipaalut -hankkeeseen pariviikkoisen työharjoitteluni puitteissa. Kävin kyselemässä paikkoihin liittyviä tarinoita Lappeenrannassa, sekä keskustassa että maaseutumaisemissa Vainikkalassa ja Kasukkalassa.

Etukäteen pohdiskelin, että osaanko haastatella, osaanko toimia ”tutkijan ottein”, saanko ihmiset ”haastamaan”. Välittömästi sain todeta, että Etelä-Karjalassa ihmisten on helppo puhua keskenään. Kertomuksia, tarinoita ja oman elämän käänteitä kerrotaan mielellään ja tunnelma on leppoisa, vaikka haastattelutilanteesta onkin kyse.

Noiden mielenkiintoisten tapaamisten antina löytyi lukuisia hienoja tarinoita. Sain kuulla myös itselleni tutuista paikoista ennen kuulemattomia tietoja ja paikat saivat uudenlaisen elämän. Esimerkiksi Vainikkalan Telkjärvi, lapsuudestani tuttu, mutta nimi vain on ollut nimi muiden paikannimien joukossa. Nyt kuulin tarinan: ”Mies oli metsätöissä toisella puolella järveä. Hän löi kirveellä jalkaansa ja telkki yli järven kotiinsa. Siitä tuli järvelle nimeksi Telkjärvi.”

Monet kuulemistani tarinoista tulivat työpäivän jälkeen kotiini – jopa uniin. Paikallisen historian tietoni yhdistyivät tarinoihin ja joidenkin asioiden ymmärtäminen helpottui, kun paikat alkoivat elää. Meille kaikille on tärkeää tietää mistä tulemme, missä ovat juuremme. Kerrottu tarina auttaa myös tuon tietoisuuden saavuttamisessa. Tarinat herättävät meissä monenlaisia tunteita, antavat elämyksiä, viihdyttävät. Ovatko ne totta vai tarua, ken tietää?

Mietiskelin työni lomassa myös tutkijan ja haastattelijan työtä noin yleisesti: jos on entuudestaan liian tuttu ympäristö ja tutut henkilöt, niin haittaako se ammattimaista suhtautumista työhön (onko tunteilu sallittua)? Ajattelenko liian suppeasti, rajaanko tarinoiden keräämisen helposti vain historiallisiin tapahtumiin? Pitäisi pystyä olemaan mieli avoinna kaikelle...

Oman harjoitteluni aikana paneuduin nimenomaan jollakin tavalla itselleni tuttuihin asioihin, koska se oli ajallisesti järkevää. Muutoin olisi käsittääkseni pitänyt etukäteen selvittää ainakin pääasiat paikkakunnasta ja sen historiasta ja sitten vasta ryhtyä haastattelutyöhön. Joka tapauksessa tarinoiden kerääminen ja tallentaminen on erittäin tärkeää meille kaikille. Onneksi ihmiset suhtautuvat myönteisesti tällaiseen hankkeeseen ja kertovat ilomielin omat tarinansa. Myös keruutyö on mielenkiintoista ja mukaansa tempaavaa.

Aivan kuten valokuvien merkitys kasvaa, kun niihin liitetään teksti, samoin paikka on ensin vain piste kartalla, mutta kun siihen liitetään tarina, sen arvo nousee. Telkjärven siltaa pitkin ajaessa saan nykyään hymyn huulilleni, kun ajattelen jonkun järvellä telkkineen (loikkineen). Sen ikivanhan tapahtuman voi melkein nähdä vieläkin!


Aija Tikka

Vieraisilla Tuhannen Tarinan Talossa

Olimme Heinin kanssa esittelemässä Maaseudun merkkipaalut –hanketta yrittäjille suunnatussa tilaisuudessa, joka pidettiin Luumäen Kannuskoskella sijaitsevassa Tuhannen Tarinan Talossa. Tuhannen Tarinan Talo on maaseutumatkailuyritys, joka tarjoaa matkailijalle majoitusta ja ateriapalveluja sekä monenlaista toimintaa. Tuhannen Tarinan Talo on paikka, jossa tarinat ovat kerrostuneet vuosikymmenien ajan ja uusia syntyy jatkuvasti. Talo itse, sen pihapiiri ja maalaiselämään liittyvät tavarat herättelevät kävijöissä muistoja ja niihin liittyviä omakohtaisia tarinoita. Näin syntyy yhtä monta tarinaa kuin on kävijöitäkin. Vieraille myös kerrotaan tarinoita alueen historiasta ja seudulla eläneistä henkilöistä, ja näitä tarinoita hyödynnetään myös draaman keinoin.

Ympäröivä luonto tarjoaa omia tarinoitaan sinne uskaltautuvalle. Suomalaisille metsä on tärkeä paikka ja Tuhannen tarinan talon vieraitakin käytetään metsäretkillä. Retkillä heille kerrotaan erilaisista metsän asukkaista – nykyisistä ja entisistä, oikeasti olemassa olevista ja kuvitteellisista. Tarinoita kerrotaan myös alueella olleista myllystä ja sahoista. Metsään liittyviä tarinoita kerrotaan myös Ruovedellä. Mäkelän Lomatuvat –nimistä yritystä pyörittävä Mikko Lindell tarjoaa vierailleen opastettuja metsäretkiä teemalla ”Vihreän kullan poluilla”. Retken aikana vieraat saavat tutustua talousmetsien hoitoon, metsän kehitykseen sekä metsien moninaisiin käyttö­mahdollisuuksiin. Hänelle metsän merkitys näyttäytyykin pitkälti metsänhoidon näkökulmasta katsottuna. Metsäkin on siis täynnä tarinoita.

Eletyn elämän muistot ja kokemuksellisuus ovat piirteitä, jotka hyvässä tarinassa nousevatkin ylitse muiden. Olen täysin samaa mieltä Mikko Lindellin kanssa siitä, että suomalaisten on rohkeasti uskallettava arvostaa myös niitä asioita, joita on olemassa ja kerrottava matkailijalle niistä. Kokemus tuo tarinalle merkityksen ja tarinoita on myös helppo kertoa, kun ne syntyvät omasta kokemuspiiristä. Hyvä tarina syntyy ennen kuin huomaakaan.