perjantai 9. joulukuuta 2011

Muistoja torielämästä Lappeenrannassa

"Kauppatori sijaitsi alkuaan raatihuoneen edessä, josta se siirtyi satamaan 1890-luvun lopussa. Satamasta tori "nousi" nykyiselle paikalleen 1950-luvulla.

Monta on muistoa toreista. Helka muistaa myyneensä satamatorilla vastoja ja katselleensa laivojen lähtöä. Siinä ne olivat Salmetar ja Tuulikki kaiken hyörinän reunalla veden somasti liplattaessa. Oli tavaroitten kuljetuista, hevosia, lehmiäkin. Sehän oli kuin elokuva!



Siellä olivat sulassa sovussa "kastematokauppiaat" ja sanomalehtien myyjät, jotka kilpaa huusivat "Savo tai Saimaa tänpäiväine" -huutoa omalla nuotillaan. Satamatien varressa oli lyhyttavaraliikkeitä, josta sai ostaa muun muassa laamapaitoja – niitä oikeita, lämpimiä ja käytännöllisiä.

Siellä myytin puolukat pyykkikorista ja kevään tullen ilmestyivät kurkut, tomaatit ynnä muut vihannekset. Kenraalin frouva purjehti paikalle ja osti hänkin voita, maistoi ja haistoi. Ja satamatorin lähettyviltä sai ostaa myös halkoja. Siellä olivat perunakauppiaat. ”Lemin punane ja makosa potaatti tek kauppasa...”

Juhannusaattona odoteltiin torin reunalla juhannuskokon sytyttämistä keskiyöllä. Nykyinen kauppatori toimi ennen kisakenttänä, jossa kesällä pelattiin pesäpalloa ja talvella luisteltiin. Tori toi tullessaan uudet tuulet; kauppiaat ja kojut ja unohtumattomat markkinat erilaisine lisukkeineen.

Erityisesti markkinaviihde oli omaa luokkaansa. Oli Onni Suurosen surmanajoa. Sitä päätähuimaavaa pönttöajoa. Oli kivääriammuntaa, voimamiestä, vedenneitoa ja lapsille omia laitteita.

Ja puomilla istuivat "tiernapojat" ja ryyppäsivät pullon suusta väkeviä. Örisivät aikansa ja sammuivat sitten pöhnäpäissään kuka mihinkin, josta sitten virkavalta heidät korjasi parempaan talteen.

Nykyinen Intersportin paikka oli melkoinen näyttämö!

Haikeana voidaan muistaa Rukkas-Antin pääpankissa sijainnut vaihtokassa, rinkelimyyjät polvesta polveen, Laakon Taimin atomin kehitys vedyn veroiseksi herkkupalaksi, Ollin vaatteet ja Gustafssonin harjat ynnä muu taloustavara. Eikä sahanpurumarkkinapalloakaan sovi unhoon jäädä."

3 kommenttia:

  1. Sahanpurupallot oli kivoja pompoteltavia ja ilmapallot oli nimesä verosia, eikä mitää kimaltelevia elukoita ym. no ohan noissa nykyajan "palloissaki" tietty jotai sisällä.

    VastaaPoista
  2. Roinilan kuppilassa sitä riitti meininkiä.

    VastaaPoista
  3. Skipparin viipurinrinkelit nam vieläkin vesi kielelle herahtaa!

    VastaaPoista