Suomenniemen Pajulahdella, Lappeenranta-Mikkeli-tien läheisyydessä, kohtaa matkailijaa näky, jonka hän olisi voinut kohdata sellaisenaan jo yli sata vuotta sitten. Lyytikkälän talo Etelä-Karjalan parhaiten säilyneitä talonpoikaisia tilakokonaisuuksia. Päärakennus ja aittarivi, osin kaksikerroksine aittoineen, talleineen ja mahtavine karjarakennuksineen muodostavat linnoitusmaisen kokonaisuuden, joka on valtakunnallisestikin yksi arvokaimmista kulttuurihistoriallisista kohteista.
Lyytikkälän vanhimmat rakennukset ovat peräisin 1700-luvulta ja uusimmat 1930-luvulta. Tilan isännyys siirtyi samassa suvussa yli 250 vuoden ajan, vuodesta 1722 lähtien kunnes talon viimeisen isännän Esko Niemisen kuoleman jälkeen valtio osti vuonna 1984 Lyytikkälän suvun perikunnalta museotarkoitukseen. Tällä hetkellä paikalla toimii Lyytikkälän talomuseo, joka on auki kesäisin.
Raija Katajan teoksessa "Lyytikkälä - Elämää Suomenniemen salomailla" kerrotaan tarina liittyen Lyytikkälässä asuneeseen Wilppu Lyytikäiseen:
"Ristiinan sivuapteekkina toimintansa vuonna 1904 aloittanut Savitaipaleen apteekki toi apteekkipalvelut entistä paremmin myös suomenniemeläisten ulottuville. Vanhastaan oli kuitenkin turvauduttu paikallisiin parantajiin, jollaisena isänsä tapaan tunnettiin myös Wilppu Lyytikäinen.
Kerrotaan, että eräänä talvena talossa oli lehmä sairastunut ja Lyytikkälän isäntää lähdettiin hakemaan apuun. Lyytikkälässä Wilppu istuutui reen perään ja niin päästiin matkaan. Kun jonkin matkaa oli ajettu, pyysi Wilppu kuitenkin kuskia pysäyttämään reen ja tämän suureksi hämmästykseksi vielä peruuttamaan joitain metrejä. Pehmeällä tiellä ei vaatimus ollut helposti toteutettavissa, mutta kuski katsoi parhaaksi totella. Kun haluttuun paikkaan oli reki saatu, kaivoi Wilppu povitaskuaan ja totesi: "Ku on olna tapana ottoo ryyppy enne omalta mualta pois mänövä... tul ajettuu liikoo". Tämän jälkeen matkaan päästiin taas jatkamaan ja lehmäkin sai kaivatun avun."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti