Nuijamaan keskustassa sijaitsee sormuskivenäkin tunnettu suuri siirtolohkare, johon on liitetty monia tarinoita.
Kivi sijaitsee idän ja lännen välisellä rajalla, ja tästä tarinat saavat alkunsa. Venäjän keisari Pietari sopi vuonna 1721 Ruotsin kuninkaan kanssa kiven kuulumisesta juuri perustetun Pietarin kaupungin suojavyöhykkeeseen mahdollista läntistä vihollista vastaan. Ilmeisesti siihen aikaan tuon kiven päältä löydettiin sormus, jonka kantajan sormi oli jäänyt kivelle sormuksen mukana. Tarina ei kerro sitä kuinka sormi sormuksineen oli kiven päälle joutunut. Olot olivat siihen aikaan epävakaat ja lähiseudun lukuisat luolat suosittuja piilopaikkoja.
Yli sata vuotta myöhemmin aloitettiin Saimaan kanavan rakentaminen. Kyseisen kiven sanotaan olleen niin erikoinen ja päältään tasainen, etteivät herrat hakkauttaneet sitä kanavatarpeisiinkaan, vaan rakennuttivat sen loivemmalle sivulle kierreportaat. Siellä herrat vapaapäivinään ja joskus kai muulloinkin nauttivat virvokkeita ja kauniista näköalasta järvelle. Pyhäisin kerääntyi kiven ympärille myös muuta väkeä, kuten rakennustyöläisiä ja muita paikkakunnan asukkaita.
Ennen talvisotaa kokoontuivat Nuijamaan miehet tämän saman kiven juurelle lähteäkseen sotaan. Tuon tapahtuman merkiksi on kiven juurelle kiinnitetty vieläkin siinä näkyvä laatta, jossa asia mainitaan. Kiveä oli ennen sitä käytetty mm. lentokoneiden tähystykseen sotaa harjoiteltaessa. Ennen rajalinjan selviämistä kivi oli monta kuukautta itäisen naapurin hallussa eli ei kenenkään maata.
Toiseen sotaan lähdettiin samalta paikalta. Sodassa kiven lähellä olleen kirkon risti timantteineen tuhoutui tai hävisi. Timanttia ei ole sittemmin löydetty. Erään vielä toteutumattoman tarinan mukaan timantti palautuu aikanaan sormuksen muodossa.
Lähde: Heikki Piiparinen: Sormuskiven tarina (teoksessa: Etelä-Karjalan maakuntayhdistys: Pessää kirjavia ja valkosia – Etelä-Karjalan vuosikirja 2009–2010)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti