Tämä muistelma on tallennettu ajalta, kun Ruokolahden Jukajärven seurakuntaa oltiin suunnittelemassa. Seurakunnan rajat olivat hahmoteltu, mutta kirkon paikasta ei ollut vielä täyttä selvyyttä.
Eräs rautjärveläinen, joka tunnettiin kaikenlaisten kepposten tekijänä, arveli, että kun jukajärveläiset eivät häntä tunne, niin hän vähän kujeilee kyläläisten kustannuksella. Hän otti hevoskyydin Jukajärvelle ja ajoivat kylän komeimman talon pihaan.
Mies istui sen aikaa reessä, kun hevosmies kävi ilmoittamassa talon väelle, että tuli rakennusinsinööri kirkon paikkaa tutkimaan ja halusi tiedustella, että missä voisi tarvittavan ajan asua. Talossa siistittiin kiireesti paikkoja ja mentiin kutsumaan vieras sisälle.
”Meille sopii majoittua, jos vaan vieraalle käy”, sanoi isäntäväki ja toivotti vieraan Jukajärvelle tervetulleeksi. Vieraalle tarjottiin kahvia ja ruokaa. Vielä tiedusteltiin, mitä vieras seuraavana päivänä mielellään halusi ruoaksi. Tämä ilmoitti haluavansa lammaskaalia. Melkein niiltä seisomilta isäntä meni ja teurasti katraan suurimman lampaan.
Päivisin vieras oli kävellyt jossain ikään kuin etsien sopivaa kirkon paikkaa ja palasi illansuussa runsaan ruokapöydän ääreen. Viikon päivät hän nautti talon vieraanvaraisuutta ja tiedusteli lähtiessään, paljonko on velkaa täysihoidosta. ”Sellaista ei edes ajatella”, sanoivat isäntä ja emäntä. Tämä ei maksa mitään, kun kerran kirkko saadaan omaan kylään. Vieras kiitteli ja lähti.
Kun Jukajärven seurakuntaa ei perustettu, niin ei sinne rakennettu kirkkoakaan eikä jukajärveläislle selvinnyt, että kirkonpaikan katselija ei ollutkaan rakennusinsinööri, vaan koiranleuka Rautjärveltä.
Lähde: Sulo Siitonen: Ruokolahti kotiseutulukemisto V
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti