"Nykyiseen pääsiäisaikaan kuuluvat virpojat loruineen ja vitsoineen. Monet saarelaiset muistavat vielä, miten lapsiparvi kiersi kylää pääsiäisyönä pitäen kovaa meteliä tupien nurkissa.
Etelä-Karjalassa, Länsi-Savossa, Päijät-Hämeessä ja Keski-Suomessa pääsiäisyönä tai –aamuna soiteltiin paimenten soittimia: ruokopillejä, torvia ja karjankelloja. Monissa kylissä järjestettiin ”pääsiäissoitto”, joka puolenyön jälkeen kiersi kylän kaikki talot ja herätti ihmiset.
Talonväki yritti kastella soittajat viskaamalla näiden päälle vettä. Soiton tarkoituksena oli toivottaa karjalle menestystä ja samalla pitää pedot pois karjasta seuraavana kesänä. Toinen soittamisen merkitys oli iloitseminen Kristuksen ylösnousemisesta.
Etelä-Karjalan taajamissa pääsiäissoitot yltyivät niin riehakkaiksi, että ne kiellettiin 1900-luvun alkupuolella. Kylissä tapa jatkui.
Saaressa soitteluaika oli puolestayöstä kello kuuteen aamulla. Eteiseen varattiin hyvissä ajoin illalla monta ämpärillistä vettä. Ikkunoista kurkittiin, milloin soittojoukko saapuu. Tarkoitus ei ollut kastella kylmällä vedellä märäksi ketään, kunhan yritettiin vain pelotella. Talon lapset liittyivät mukaan soittajiin. Koska mitään ylimääräistä häiriötä ei tuotettu, taloissa odotettiin soittajia ja kohtelu oli yleensä ystävällistä. Tiedettiin, millä puolella taloa nukkui pieniä lapsia, missä olivat häiriöherkät hevoset ja soittopaikat valittiin sen mukaisesti. Ääntä toki tuotettiin karjankelloilla, pirunviuluilla ja ruokopilleillä, myöhemmässä vaiheessa jopa moottorisahalla. Saatettiin vedellä tuvan seinää puunpalasella, jotta väki varmasti heräsi.
Pimeässä, jäisillä pihoilla ja kallioilla juostessa välillä kaaduttiin. Piti varoa piikkilanka-aitoja, ettei perässä juokseva talonväki päässyt tavoittamaan soittoniekkoja. Talojen koirat tiedettiin ja niitä piti väistellä. Jäät olivat monesti kevätaikana jo heikkoja, joten oman jännitysvivahteensa porukka sai seikkaillessaan ritisevillä järven kapeikoilla.
Kotkaniemessä lapsille heiteltiin hangelle karamelleja ja sama tapa tuotiin Saareen. Karamellejä ei tarvinnut etsiä pimeästä maasta, vaan ne annettiin lapsille käteen. Nurkissa juoksentelevia soittajia sai tosin joskus maanitella tulemaan näkyville.
Koko matka tehtiin jalkaisin, joten kotiin tullessa päivä jo valkeni. Kello oli neljä tai puoli viisi. Säästä riippuen pääsiäissoittajat saattoivat nähdä paluumatkallaan pääsiäisaamun tanssivan auringon.
Myöhempinä aikoina soittoporukkaa kuljetettiin autonlavoilla heinissä. Välillä kyyti oli kylmää, eivätkä kaikki mökkiläiset ymmärtäneet soittojen tarkoituksia. Pikkupojat pelästyivät kerran oikein kovasti ja ryntäsivät puiden taakse, kun mökin isäntä ampui haulikolla rauhanhäiritsijöitä. Seuraavana päivänä käytiin porukalla selvittämässä, mistä öisessä metelissä oli kysymys.
Soitot jatkuivat aina pienenevällä porukalla, kunnes ne 1990-luvulla loppuivat kokonaan."
Hyvää ja aurinkoista pääsiäistä Tarinaikkunan lukijoille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti