"Lappeenrannan Alakylässä on Keltun mettä, nykyiseltä nimeltään Ratapuisto. Kelttu oli ollut vuosikymmeniä sellainen paikka, jossa pojat opettelivat miesten tavoille eli kiroilemaan ja puhumaan tytöistä, polttamaan tupakkaa ja juomaan viinaa - sen verran, että henki haisi.
Metsässä oli myös suuria hiekkamonttuja ja surmankirnu, joissa opeteltiin taituruutta ja rohkeutta polkupyörillä. Myös roilaaminen narun kanssa kuului Keltussa kävijöiden touhuihin. Metsä oli kokoontumispaikka ja sinne mentiin aina. Viereisellä tontilla oli kasvimailta, joilta käytiin salaa hakemassa avomaankurkkuja, nauriita ja niin edelleen. Isommat pojat kenties vähän juopottelivat ja pelasivat korttia sekä rahapeliä...
Yhtenä vaarallisena harrastuksena oli junan kyytiin hyppääminen. Tavarajunat kulkivat hitaammin kuin matkustajajunat, joten uhkarohkea urheilu tapahtui tavarajunilla. Kun juna lähti asemalta ylämäkeen Lauritsalan suuntaan, kyttäsivät pojat ratapenkalla valmiina hyppäämään kyytiin. Vaunuissa olevasta kaiteesta otettiin kiinni ja juoksuaskelin päästiin vauhtiin ja hyppäämään vaunun rappusille. Kyydissä ajettiin sitten nykyisen jäähallin luokse, jossa hypättiin pois kyydistä. Tuossa kohdassa oli pieni lampi ja pehmeää hiekkaa, johon oli hyvä hypätä. Olipa kerran porukassa yksi poika joka onnistui hyppäämään matkustajajunankin kyytiin.
Vaarallinen junaleikki loppui kuitenkin traagisesti. Yhden pojan käsiote irtosi junan vaunun kahvasta ja hän tipahti junan alle niin, että toinen jalka meni kokonaan poikki. Poika otti jalan käteensä ja itki ja ryömi lähellä olevaa kotiaan kohti. Apu onneksi saatiin ja poika selvisi hengissä. Tämän tapahtuman jälkeen ketään ei enää kiinnostanut juniin hyppimisleikki."
Olen yksi niistä pojista, koko tarina on hyvin muistissani ja tosi. Polkupyörien lisäksi moottoripyörilläkin ajettiin.. Ari
VastaaPoistaTarinan otsikossa on kyllä virhe. Kuvattu tapaturma sattui 50-luvun lopulla. Ari
VastaaPoistaKeltun metsä oli hyvä kokoontumispaikka jonne menimme välillä suoraan koulusta .
PoistaOikasen hieman junatarinaa se sattui v57 olin eka luokalla armilassa. Jouduin myös
polisilaitokselle silloin kuulusteluun ja otettiin
myös sormenjäljet.
Jalka jäi kyllä kiskojen väliin en tuntenut mitään yritin lähteä kävelemään mutta menin nenälleni .Kinkkasin kangastuvalle ja sairasautoa odottelin lattialla huopaan käärittynä..Autossa ollessani pyysin kuljettajaa laittamaan sireenin päälle oli hyvä kyyti .terv. Kessi
Kiitos tiedoista Ari!
VastaaPoistaTosi juttuhan tuo yllä oleva tarina on. Miekin olin siellä Keltun metässä kaverien kanssa. Tellervonkaudun ja Kalervonkaudn poikia me ensisijaisesti oltiin. Ajeltiin pyörillä pitkin vallihautoja ja pommikuopasta tuli oiva kirnu, missä pyörällä pääsi ympyrää ja vauhdissa jopa lähes vaakasoon. Pivua myös tarjosi huippuelämyksen. Se oli kapula, joka oli kinnitetty pitkään köyteen korkealle puuhun. Kova vauhti tasaisella maalla ja sitten huima ilmalento rotkon yli takaisin tasaiselle maalle, Kukaan ei koskaan pudonnut. Radan varressa oli myös vesilammikko ja ns. ratalammilla oli todella runsaasi vettä. Sinne matkamme vei tietysti aina menosuuntaan hitailla tavarajunilla, mutta kotimatka tehtiin jalkaisin. Tirilän hiekkamontuilla myös hypättiin pituutta ja ne lennot eivät muistosta katoa. Kuuma santa oli aina vastaanottamassa huiman ilmalennon jälkeen. Puissa kiipeiyly oli eräs harrastus. Puusta puuhun joukolla. Koskaan ei pudottu. Motoriikka oli huippuluokkaa. Keltun pojilla ei ollut vapaa-ajan ongelmia. Sopu oli myös yleensä hyvä. Tosin jokunen pikku konflikti saattoi sattua. Moni kaveri on jo haudassa. Itsellänikin on ikää jo pian 68 vuotta. Muistot tosin eivät katoa. Varhaislapsuus oli onnellista, vaikka köyhiä mökin poikia oltiinkin.
VastaaPoista